Perintöoikeus


Läheisen menettäminen on yksi elämän raskaimmista kokemuksista, lisäksi surun keskellä vaaditaan monien muodollisuuksien loppuun saattamista tietyssä määräajassa. Autamme sinua ja läheisiäsi kunnioituksella kuolinpesän velvollisuuksien hoidossa.

Perukirja toimii kuolinpesän veroilmoituksena, joka on laadittava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Perintöverotus toimitetaan perukirjan perusteella, ja tulee maksettavaksi riippumatta siitä, suoritetaanko perinnönjako vielä tässä kohtaa.

Rintaperillisten, eli lasten oikeutta lakiosaan suojataan erityisesti. Mikäli perinnönjättäjä on laatinut testamentin, jolla rintaperillinen jää ilman lakiosaa, rintaperillisen tulee tehdä lakiosailmoitus testamentin saajalle. Jokaisen rintaperillisen on tehtävä ilmoitus itsenäisesti.

Lakimääräisestä perimyksestä voidaan poiketa luopumalla perinnöstä. Esimerkiksi aikuiset lapset saattavat luopua omien vanhempiensa perinnöstä, jolloin heidän omat lapsensa astuvat sijalle. Perinnöstä luopumisella pyritään yleensä verosuunnitteluun, tai velkaisen kuolinpesän tapauksessa velkavastuun välttämiseen.

Perukirjoituksen järjestää yleensä leski, tai muu läheinen henkilö, joka tuntee kuolinpesän asiat hyvin. Muut osakkaat on todistettavasti kutsuttava perukirjoitukseen, vaikkakaan heidän paikallaan olonsa ei ole pakollista.

Perukirjoituksen liitteeksi tulee liittää sukuselvitys, jonka tarkoituksena on osoittaa kuolinpesän osakkaat. Sukuselvitys tarkoittaa edesmenneen virkatodistuksia jokaiselta paikkakunnalta viidestätoista ikävuodesta alkaen. Ketjun on oltava ehjä. Sukuselvitystä tarvitaan usein jo ennen perukirjoitusta, koska esimerkiksi pankki vaatii sukuselvityksen, sekä valtakirjan kaikilta kuolinpesän osakkailta pankkiasioiden hoitamiseksi jakamattomassa kuolinpesässä.

On tavallista, että yksi henkilö ottaa kuolinpesän juoksevat asiat ja järjestelyt hoidettavakseen. Jos kuolinpesässä on enemmän kuin yksi osakas, asioiden hoitaminen edellyttää täydellistä sukuselvitystä, jolla osakkaat näytetään toteen, sekä valtakirja jokaiselta osakkaalta.

Perinnönjako päättää kuolinpesän yhteishallinnon. Perukirjassa omistusosuudet perintönä saatuun omaisuuteen esitetään vielä murtolukuina ja omaisuus säilyy osakkaiden yhteishallinnassa. Perinnönjaon toimittaminen siirtää omistusoikeuden tiettyyn varallisuuteen osakkaalle, esimerkiksi yksi saa kesämökin, toinen asunnon ja niin edelleen.